Kuka parantaa suomalaisen romaanin?

Jos suomalainen romaani sairastaa, kuka sen parantaa? Seuraan keskustelua suomalaisesta romaanista ja sen kohtalosta Tukholmassa. Niin kauan kuin suomalainen romaani kertoo Suomesta se on mielenkiintoista samalla tavalla kuin historiallinen kirjallisuus, meille joille Suomi on historiaa, meidän omaa henkilökohtaista historiaamme. Lapsuus ja nuoruus tuli vietettyä siellä kun satuin syntymään Helsingissä. Suomesta kertova suomalainen romaani on eskapistinen yritys, vaikka toisinpäin, palataan menneisyyteen joka tietysti on tätä hetkeä niille, jotka siellä nyt elävät. Menneisyys on toinen maa, vieras maa? Jollain kielellä joku lause kertoo tämän mutten muista miten se menee.

Ulkomailta on turha hakea apua. Me jotka asumme ulkomailla kirjoitamme täältä, kerromme elämästä muualla, tai sitten – varo tätä! – palaamme menneisyyteemme ja kerromme taas kerran millaista oli olla laps Suomen. Ja ketä se kiinnostaa, jos saan kysyä?

Tai kerromme siitä millaista on ulkomailla. Ulkomaankirjeenvaihtajat kertovat sen paremmin.

Itse aloin lukea kaikkea muuta kuin suomalaisia romaaneja heti kun opin englantia. Miksi? Ruotsissakaan en lue ruotsalaisia romaaneja, paitsi velvollisuudentunnosta ne jotka romaaneja kirjoittavat ystäväni ja tuttavani minulle antavat/myyvät.

Kuka siis parantaa suomalaisen romaanin? Suomessa asuvat ulkomaalaiset jotka tutkivat Suomea avoimin silmin. Ja keitä se taas kiinnostaa? Suomalaiset jotka jättivät synnyinmaansa? Ja keitä se taas kiinnostaa?

Täällä on harmaata, mitään ei tapahdu eikä kukaan tule käymään.