Puoli hyllymetriä sekalaisia kirjoja odottamassa kesävierasta

by arjauusitalo

Ruotsalaiset jotka muuttavat ulkomaille asumaan lukevat ahmimalla. Tämä on minun oma havaintoni, en tue sitä mihinkään tutkimukseen. Kerään vuoden aikana kirjoja jotka ovat minua kiinnostaneet, jotka olen lukenut, mutta joita en tahdo säilyttää ja kesävieras saa ottaa ne.

Tunnistan tästä oman kiinnostukseni suomalaiseen kirjallisuuteen kun olin muuttanut pois Suomesta. Luin innolla suomalaisia runoja, no, enimmäkseen juuri runoja. Romaaneja, myös.

Myös aikakauslehdet kelpaavat vaikka niiden arvo on laskenut netin myötä kun ulkomaillakin voi
seurata ruotsalaisen yhteiskunnan uljasta kehitystä.

Myös pohjoismaalaiset elokuvat katsotaan yhdessä. Tietysti. Waldemarsuddenin Nolde-näyttely. Muita näyttelyjä. Pitkiä kävelyjä kaupungilla. Uusia kahviloita. Intialaista ruokaa. Keskustelu joka on jatkunut yli neljänkymmenen vuoden ajan. Jatkuu.