Odotan eksotiikan karisemista ja ryhdyn tosissani töihin

by arjauusitalo

Ei mitenkään eksoottista pohjoisessa syntyneelle. Mutta se, ettei taloja lämmitetä, on vielä hieman outoa. Että ikkunat ja ovet rakennetaan niin, että tuuli pääsee raikkaasti puhaltamaan sisään. Olo kuin partiolaisella, minä en ollut lapsena partionalainen joten sain nyt takautuvasti ainakin tuntea olevani sellainen.

Ja nyt on aivan hiljaista. Tämä on epätavallista. Rumpalit ovat menneet sadetta pakoon ja varmaan kaupungilla on tyhjää. Joku lintu jota en edes tunnista, keikkuu appelsiinipuun oksalla. Juon kahvia ja nautin yksinkertaisen aamiaisen vuoteessa. Tästä en liiku ennenkuin sää paranee.

Ensi vuosi on Kirjan vuosi. Hm. Pitäisikö kirjailijan tuntea olevansa kannustettu tekemään vielä yksi yritys? Ottaa vihkot esille, kääntää kännykkä kohti jotain mielenkiintoisa jota käyttää myöhemmin tekstissä? Etsiä kynät matkakassin pohjalta ja alkaa kirjoittaa?

Tässä/nyt oleminen on aina ollut ihmisille vaikeaa. Ja nyt on skype ja meili ja monet puhelinlinjat. Online maailman kanssa koko ajan. Missä minä nyt sitten olen? Missä sinä?
Miten matkalta voi mitään kirjoittaa ja kertoa, kun kaikki on jo sanottu meileissä, skypessä ja kadulta on lähetetty kuvia kotiin ja mahdollisille lukijoille. Tai sitten on oltava täällä niin kauan että eksotiikka karisee lopullisesti ja on todella kuin kotonaan kuten paikalliset koko ajan ehdottavat. Ole kuin kotonasi.