Inkognito ja incommunicado

by arjauusitalo

Kun kukaan ei tiedä, missä liikut, olet vapaa. Kun ei tarvitse olla koko ajan yhteydessä kaikkiin voi kulkea rauhassa.

Nythän on niin, että me emme koskaan enää voi kulkea vapaina kun ikivanha hajoava läppärikin tietää missä olen. Sain ahdistusta kun huomasin, miten minulle iloisesti syötettiin juuri tämän kaupungin lämpötila ja mahdollinen pilvisyys. Kelle se kuuluu, missä minä olen? Ei kellekään.

Tabletin palautin. Kännykässä on vieraan maan pin-kortti mutta varmaan joku jossain tietää kuitenkin, missä olen, luuri kertoo sen varmasti jotenkin.

Puhelin on kuitenkin oltava mukana. Miksi, en edes enää tiedä. Ehkä ei tarvitse olla. Ostin vihkoja ja kyniä ja kirjoitan kahviloissa ja ravintoiloissa ja penkeillä. Ehkä tässä vielä vapautuu.

Epävapaudesta muistutuksena ovat siis hajoava kannettava tietokone ja älypuhelin joka varmasti kertoo missä olen. Kun vain itsekin tietäisin, missä ja miksi. Ja mitä minä täällä teen?

Korjautan tänään kesäkengät, ne aniliininväriset ja kalliit, jotten kompastuisi kiveyksellä. Joten terveisiä vaan tutuille ihan oudosta ympäristöstä jossa kuljen kartatta ja kuin kotonani.