Kahden vuoden kirjoitustauko teki hyvää

by arjauusitalo

Kahteen vuoteen en ole kirjoittanut mitään julkaistavaksi. Olen ajatellut, levännyt, laiskotellut, ollut vapaa ja huoleton.
Tämän kuun lopussa tapaan ryhmän joiden kanssa olen kirjoittanut yhdessä vuosikausia, odotan jo tapaamistamme.

En koe mitään pakkoa kirjoittaa kirjaa. Minulla ei ole suoranaista pakkoa kirjoittaa. Minulla ei ole. Minun ei ole pakko yhtään mitään.

Kahden vuoden aikana ajatukset kuin kesäpilvet liikkuvat mielen taivaalla. Vapaudessa asiat kulkevat kuin itsestään mielessä edestakaisin.
Jotain tapahtuu aivan itsestään, pakottamatta, etsimättä, vaatimatta yhtään mitään.

Samalla kun etsin luettavaa etsii seuraava kirjani minua. Käännän sille selkäni ja se seuraa minua. Se kulkee perässäni kuin uskollinen koira.
Kuulen sen sivujen kahinan kuin runossa jossa frascia della roba täytti ilman. Joko kirjoitan sen tai en. Olen ainakin järjestänyt kirjailijalle
tulevaisuuteen tilaisuuksia kirjoittaa, jos hän suvaitsee tahtoa kääntyä ja tarttua aakkosiin ja kirjoittaa se kirjansa.

Kahden vuoden kirjoitustauko tekee hyvää, usko minua, puhun omasta kokemuksestani. Ja suosittelen sitä muillekin.