En ostanut mitään Hedengreniltä

by arjauusitalo

Nuorena opiskelijana ostin kirjoja yhtenään. Kotimatkalla selasin uutta kirjaa ja olin innostunut ja halusin vain päästä kotiin lukemaan. Nykyään käyn harvoin kirjakaupassa ja silloinkin luen vain kirjojen nimiä. Selaan jotain kirjaa ja kuljeskelen Hedengrenin alakerrassa tuntematta mitään halua ostaa kirjaa. Minulle riittää nykyään kirjojen kansien katselu, nimien lukeminen. Ihmettelen itsekin että kyseessä on sama ihminen joka uhrasi opintolainasta vaikka miten suuren osan kirjoihin jotka tuntuivat elintärkeiltä, oli vain pakko ostaa kirja vaikka ei olisi oikeastaan ollut varaa siihen. Nykyään on varaa enkä osta. En ostanut mitään Hedengreniltä.

Pressbyrån ohi mennessäni ajattelin ostaa lehtiä, mutta sekin jäi. Olen alkanut lukea saksaksi sattuneesta syystä. En ostanut lehteäkään.

Kaikki on netissä, sanotaan meillä. Se löytyy netistä. Katso netistä. Täällä me nyt sitten olemme, netissä. Selaamme sivuja, luemme, viihdymme.

Kaksi vuotta on mennyt ajatellessa, olen elänyt kuin alle kouluikäinen lapsi, kuin lukutaidoton, kirjoittamatta muuta kuin apurahahakemuksia ja residenssihakemuksia. Ja niitä olen myös saanut. Olen saanut mitä olen halunnut. Kuten aina. Etsivä löytää ja anovalle annetaan. Kuulostaa raamatulliselta lauseelta.

En ostanut mitään Hedengreniltä mutta toivon, ettei se kirjakauppa katoaisi, siltä varalta, että joskus vielä ostan kirjan ja luen.