Verfremdung itsenäisyyspäivänä eikä edes kynttilöitä ikkunalla

by arjauusitalo

Muistan lapsuudestani itsenäisyyspäivän jona koko perhe oli torilla seuraamassa ilotulitusta. Varmaan silloin Suomi vietti 50-vuotista itsenäisyyspäiväänsä. Kun eilen seurasin netistä juhlia Tampereella, en tunnistanut kovinkaan monia kasvoja enää. Ei siksi, että muistini olisi huono vaan siksi, etten ole ollut Suomessa enkä lukenut suomalaisia lehtiä, seurannut suomalaista mediaa muuten kuin ihan sporadisesti. Muutama kirjailija siellä näytti olevan mukana. Katselin naisten pukuja jotka näyttivät olevan illan tärkein puheenaihe toimittajien keskuudessa.

Kuitenkin ajattelin vielä illalla myöhemmin juhlia, tunnelmaa, esityksiä, musiikkia, runoja, tekstejä, esityksiä ja totesin, että itsenäisyys merkitsee jotain suomalaiselle, se on verissä, vapaudesta puhuminen aivan kuin se todella olisi tärkeä asia ja siitä sietäisi puhua. Löysin itseni selittämässä sotia jotka eivät vielä ole kokonaan ohi, joita me vielä kannamme mukanamme, joiden haavat ovat peritty ja joita kannetaan sukupolvesta toiseen. Nuori mies, jolle tätä selitin, katsoi hiukan ihmeissään ja nyökytti. Ruotsissa tämä kaikki vaikuttaa jollei vieraalta niin vaikealta todella ymmärtää, sydämellä, tajuta miten syvälle sodan jäljet jäävät, miten moneen sukupolveen sotomuistoja kannetaan.

Olisin sytyttänyt kynttilät ikkunalla mutta kun oli vain tuikkuja niin en tohtinut.