Vika on kirjailijoissa, eivät kirjoita mielenkiintoisia teoksia

by arjauusitalo

Kirjailijat valittavat – se on vanha traditio – huonoja ansioitaan, typeriä haastattelijoita, kykenemättömiä kriitikoita sekä sitä että kukaan muu ei osaa kirjoittaa ja myös lukijoita jotka eivät lue heidän kirjojaan. Entä jos vika on kirjailijoissa, eivät kirjoita mielenkiintoisia teoksia. Itse olen nyt saanut viettää aikaa paikassa jossa kaiken järjen mukaan pitäisi luoda ennätysajassa elämänsä teksti, syvä, viisas, mielenkiintoinen, antaa kaikkensa siis. Ja mitä minä olen tehnyt? Piirrellyt, kirjoittanut blogia, hoitanut intensiivistä sähköpostikeskustelua ystävieni kanssa ja kirjoittanut käsin mustakantiseen vihkoon muutaman lyhyen tekstin. Mistä? Siitä miten vaikeaa on viettää aikaa stipendiaattina näissä upeissa paikoissa, mihin minut on useamman kerran lähetetty. Olen kävellyt kylällä, käynyt naapurikaupungeissa, pyörinyt   turistina Pariisissa. Olen ostanut hienoja piirustuslehtiöitä säädyttömään hintaan ja piirrellyt sinne omaelämänkerrallisia kuvia stipendiaattielämästäni. 

Omnia mea culpa est. Olen ajatellut enemmän kuin kirjoittanut. Puhunut enemmän kuin kirjoittanut. Nukkunut enemmän kuin kirjoittanut. Piirrellyt enemmän kuin kirjoittanut. Seurustellut ystävieni kanssa enemmän kuin kirjoittanut. Lukenut enemmän kuin kirjoittanut.  Se, mikä on ollut lähellä sydäntäni, liian lähellä, sydämessäni, on jäänyt pois teksteistäni. En ole uskaltanut kirjoittaa sitä mitä olen aikonut, tahtonut, luvannut itselleni, päätteliäästi alkanut ja sitten diliitannut. En ole tahtonut tarpeeksi. Olen tyytynyt keskinkertaiseen, en ole antanut kaikkeani.