Tähti, kuunsirppi ja oranssi metsänlaita

by arjauusitalo

Aineksia runoon on. Joki virtaa tasaisesti, muutama auto lähestyy kylää valaisten sillan hetkeksi. Pudotin äsken MacBookin lattialle. Se toimii kuten ennenkin. Istuin juomassa kahvia ja katselin suurista ikkunoista ulos ja ajattelin tarkastaa meilin, kone oli vieressäni yöpöydällä ja lipsahti kädestäni. Siitä vasta runon saisi kun kaikki yhteydet ulkomaailmaan olisivat vain kännykän varassa. Silloin vasta alkaisin kirjoittaa runoja, kun loistava ruutu sammuisi ja joutuisin vain katsomaan ulos ikkunasta tai menemään ulos maisemaan. 

Runoilija, kirjoitatko runosi suoraan tietokoneelle vai onko sinulla lehtiö ja kyniä ulottuvillasi, paperia ja kyniä? Minulla on suuri kokoelma kyniä ja vihkoja – niihin joskus piirrän jotain mutta käsialani on vääristynyt käytöstä poistuneena sellaiseksi etten edes itse saa siitä selvää. Eilen piirsin puita ja siltaa, klementiinejä joiden vihreät lehdet käpristyivät niin, ettei niitä voinut olla piirtämättä.

Plus kaikki muu  mistä saisi runon. Tähti, kuunsirppi ja oranssi metsänlaita mihin pian ilmestyy loistava kultainen aurinko. En tiedä. Eilen luin Kirjailijaliiton sivulta tutkimuksesta mitä suomalainen runoilija ansaitsee. Summa oli merkitty euroissa, en ollut uskoa silmiäni. Sen arvoinenko suomalainen runoilija on? Kuka tässä maailmassa nyt suomalaisia runoja tarvitsee? Minä, juuri nyt, minun pitäisi nyt kirjoittaa runoja, tuntuu siltä. Sitä varten olen laittautunut tähän tietokone polvillani, kahvia ulottuvillani, patonki jolla aprikoosihilloa, lasit nenälläni, untuvatakkin niskassa, että kirjoittaisin runon. Aamurunon. Kun nyt kerran koko lavastus on valmiina niin täytyy passa på.