Hiljainen heinäkuu

by arjauusitalo

Parasta kesässä on se, että väki lähtee maalle. Kaupunki hiljenee. Päiväkoti on kiinni, koulu lomalla, naapurit ties missä järven rannalla. Paras kuukausi on heinäkuu kun on öisinkin hiljaista, vain lehmuksen tuoksu nousee ylös ilmaan ja leijailee sisään ovesta ja ikkunoista. Mikään ei häiritse. Nyt on siis se hetki, jota kirjailija odottaa; hiljainen, rauhallinen hetki jolloin mikään eikä kukaan häiritse. Ja yhtäkkiä alkaa sataa, ukkonen jylisee. Laittelen kaikessa rauhassa lounasta, luen ranskankielisen horoskoopin joka aina lupaa pelkkää hyvää minulle, luen uutisia jotka eivät lupaa hyvää kellekään. Enkä kirjoita mitään. En aloita uutta romaania enkä novellia enkä edes runoa. Olen vain. Nukun iltapäivällä, luen pari sivua, puhun pitkän puhelun ystävän kanssa jonka äiti (86) on aloittanut kaksoiselämän; taidekurssilla maalaa kukkia ja kotona uskaliaita lentoon nousseita lintuja, varsinaisia albatrosseja.

Sataa, sataa, kahvivesi kiehuu. 

Maailmalla tapahtuu.

Carpe diem, sanon itselleni ja senhän minä teen. Joka päivä.