Maarit Turtiaisen matkassa Istambulissa

by arjauusitalo

Hesarissa arvosteltu Maarit Turtiaisen Punainen paasto tuntui aivan eri kirjalta minun lukemanani ja Sirpa Pääkkösen lukemana. Hän ehdottaa arvostelussaan kirjailijalle, että tämä alkaisi seurata kurdipoikaa, kapinallista. Hän kirjoittaa sanan sivupolku. Tällä hetkellä voi vaikka netistä seurata mitä polkua kurdit nyt seuraavat, sanotaan Irakissa. Turtiainen taas asui Istambulissa jonka kirjaa lukiessani koin hyvin aistivoimaisesti kuvattuna kuin olisin kulkenut siellä ihan pitkin poikin kaupunkia hänen mukanaan, mistä kiitän, koska en ole siellä käynyt.

Hän kertoo kirjassaan suomalaisesta naisesta joka opiskelee Turkissa, Istambulissa ja puhuu turkinkieltä. Eikö tämän pitäisi jo saada lukija ajattelemaan uusia uria: ahaa, tässä on jotain uutta, vai eikö ole? Suomalaiseen kirjallisuuteen. Kurdit tekevät tuloaan suomalaiseen kirjallisuuteen montaa eri polkua pitkin ja tässä tulee koko turkkilainen perhe ja turkkilaisia opiskelijoita joiden kanssa päähenkilö Satu jakaa arjen. Luin kirjaa illalla kun sen ostin ja koko yön ja aamulla nukuin vähän ja aamukahvilla luin sen loppuun. Minusta tässä pitäisi suomalaisen lukijan kellojen soida: hei meillä on näitä suomalaisia pitkin maailmaan, Hesarin nimenomaan näytti kartalla, missä. Ihmiset lähettivät postikortteja maailmalta lehteen missä heidän lyhykäiset tervehdyksensä julkaistiin. Tässä on kokonainen romaani joka kertoo suomalaisen näkökolmasta, millaista on elää vieraassa maassa, vieraan kansan parissa ja tuntea olevansa kotonaan, oppia kieli, opiskella maan kansalaisten parissa.

Tämä romaani antaa aistivoimaisen kuvan kaupungista josta kirjailija sanoo pitävänsä ja missä viihtyi siellä asuessaan. Piristävää tässä kuvauksessa on se, että ei kerrota hilpeästi siitä miten putkiremontti epäonnistui ja miten typeriä naapurit ovat, tällaisia kuvauksia on tehty lähes jokaisesta Euroopan maasta ja pitemmältäkin. Kirjan Satu hyväksyy tilanteen, yrittää löytää siinä paikan itselleen ja onnistuukin siinä melko hyvin. Hän on aktiivinen osa yhteiskuntaa, johon on päättänyt päästä osaksi. Hän oppii valokuvaamaan, seurustelee poliittisten aktivistien kanssa, ottaa jopa osaa poliittiseen toimintaankin, elää ja etsii itseään, koettaa löytää oman polkunsa ja paikkansa turkkilaisperheessä nuoren rakastettunsa vaimona, mutta kaikki ei romaanissa suju kuten Satu toivoo.

Vietin siis illan, puoli yötä ja aamutunteja Istambulissa Maarit Turtiainen oppaana ja suosittelen samaa muille. Ota ja lue. Kirja on vasta ilmestynyt ja sen julkaisi WSOY. Lue! Keskustellaan sitten siitä millaista suomalaisten elämä ulkomailla on. Mielenkiintoista kuten Punaisesta paastosta käy ilmi.