Miksi puhelin ei soi?

by arjauusitalo

Kirjailijana istuu paljon yksikseen, mitä nyt romaanihenkilöt saattavat häiritä. Joskus olisi mukavaa, jos puhelin soisi. Ennen soitettiin ystäville kotiin missä joku perheenjäsen saattoi vastata puhelimeen, sekin tuntuu nyt jälkikäteen mukavalta muistolta. Viimeisiä aikoja minullakin tuo koobra tuossa odottaa, että soisi, pian ei ole enää käytössä maapuhelin meilläkään. Jokainen vastaa omaan luuriin ja tietää, kuka soittaa. Yllätysmomentit elämässä vähenevät.

Kännykkäkin tuntuu olevan enemmän tekstareita varten kuin varsinaista puhetta. Mitä meille on tapahtumassa? Kuka enää puhuu ystäviensä kanssa? Ihmekö, että kaikki ystäväni ja tuttavani sanovat kirjoittavansa romaania. Lycka till, sanon. Siitä vain romaania kirjoittamaan.

Laitan koobran pian kierrätykseen. Kännykässä on valmiina muutama kätevä lause joita voi lähetellä. Ja romaani numero yksi on kirjoitettu. Mitä vielä?

Jatkan Hannu Väisäsen Toiset kengät- romaanin lukemista ja laitan kahvia. Katselen sateeseen. Huokaan. Kirja on hyvä, suosittelen, ja hän sai siitä Finlandia-palkinnonkin, ihan syystä.