Viivaa etsimässä

by arjauusitalo

Eilen etsin viivaani joka on vähän hukassa. Piirsin viidenkymmenen muun kanssa Dansmuseetin suuressa salissa tanssijaa joka jäi paikalleen minuutiksi, viideksi, jotta ehtisimme piirtää hänet. Kaipasin Rotring-kynääni jonka olin kokonaan unohtanut kun yritin lyijyllä saada jalat, kädet, selän piirrettyä. Joistakin piirroksistani puuttuvat jalat ja yhdessä käsi ei mahdukaan paperille. Hankin isompaa paperia ja paremman kynän. Koetan vältellä tosiasiaa, että viivani on hukassa. Piirrän harvoin vaikka se on yksi niistä asioista jotka saavat minut todella  hyvälle tuulelle. Kevään aikana käyn etsimässä viivaa. Se on sitä Jotain Muuta jota olen etsinyt koko talven ja nyt se löytyi, viiva, tai on löytymässä.

Kirjoitettuani romaania piirtämäni viiva on jotenkin sensuelli, myötäilevä, se tanssii, se liikkuu noudattaen musiikkia, kulkee isovarpaasta sormenpäähän, hiuksista selän kaareen. Sanat, niiden viivat ovat jotain muuta, pieniä kiviä joilla kulkeminen on rasittavaa, hypin kiveltä toiselle ja koetan pysytellä asiassa, juonessa, kuljettaa henkilöitä romaanin alusta sen loppuun.

Nyt kynän ja paperin ostoon. Tämä on Jotain Muuta!