arjauusitalo

Just another WordPress.com site

Category: Uncategorized

Lukisin mielelläni netistä suomalaisia romaaneja ilmaiseksi. Tai maksua vastaan.

Luen paljon tekstiä netistä. Monella eri kielellä. Joskus luen suomalaisista lehdistä jotain artikkeleita.
Lukisin mielelläni tässä istuessani suomalaisia romaaneja netistä. Ilmaiseksi. Tai maksua vastaan.
Tämä formaatti näyttää sopivan minulle erinomaisesti. Istahdan mukavaan tuoliin, jonka selkänojaa pehmustaa höyhentyyny.
Laitan kahvia, ulottuvillani on tuoreita croissantteja tai tummaa suklaata. Ovi luontoon on auki, syyskesän ilmaa tulvii sisään.
Mikäpä tässä olisi lueskellessa. Miksi? Miksi en osta suomalaista romaania itse? Miksi en tilaa netistä? Miksi en lainaa kirjastosta?
En puolustele itseäni millään. En pyytele anteeksi. Kirjastoissa pitäisi olla Arja Uusitalo-hylly jos siitä yksinkertaisesta syystä,
että olen maksanut niin paljon sakkoja, että niillä olisi ostanut kirjasto aika monta romaania. En ole saanut palautettua, on niin
hankalaa mennä Suomi-instituuttiin, se ei jotenkin ole minun reittieni varrella. Sama muiden hankalien kirjastojen kanssa.
Entä ostaa romaaneja, suomalaisessa kirjakaupassa täällä niitä on mutta sekin on jotenkin off reitiltäni. Netistä ostaa? Odottaa
niin kauan, että kun kirja tulee, on unohtanut koskaan sitä haluavansakaan.
Tänään olen kverulantti. Kun en löydä sitä suomalaista romaania tältä istumalta netistä, luen muutaman Tsehovin novellin englanniksi
Gutenbergin projektin sivulta. Tulen niistä aina auvoisella mielelle ja unohdan koskaan romaania kaivanneenikaan, novellit riittävät
aivan erinomaisesti.
Hyvää viikonloppua, piti sanoa.

Kylkiäisenä kirjasto jos ostat uuden VolvoXC90-auton

Jos ostat uuden Volvon, saat kokeilumielessä uuden kirjaston. Voit kuunnella kuukauden ajan ilmaiseksi äänikirjoja nauttiessasi ajelusta uudella autollasi.
Minä ajan Audia jota ei varmasti seurannut mitään muuta kuin ongelma toisensa jälkeen: joku raapi maalin rikki, joku toinen parkkipaikalla ajoi maalit rikki,
teki kuhmuja oviin ja kolmas ajoi oven rikki. Sellaista. Ei siis ilmaiskirjastoa.

Siis jos olet aikeissa ostaa uuden auton/ hankkia kuukaudeksi ilmaisen äänikirjaston – luulen, että se on ruotsiksi – tässä linkki: http://www.biblioteketifokus.se/index.php/nyheter-pa-g/191-ditt-eget-bibliotek-snart-i-en-volvobil-nar-dig

Misery lit ja dekkarit

Seuratessani uutisia ei hymyilytä. Luin tänään kirjan Misery lit joka selitti yhtä ja toista epäselväksi jäänyttä. Olen ihmetellyt miten ihmiset jaksavat
lukea kurjuudesta vielä kirjamuodossa kun sitä tulee kaikkialta muissakin muodoissa ihan tarpeeksi. Annette Årheimin kirjassa Misery lit oli mukana yksi
suomalaisniminen kirjailija nimittäin Susanne Alakoski. Kirjan alaotsikkona on Om suget efter brutala och självutlämnande berättelser. Ihan hyvää lukemista
näin syksyllä kun alkaa muutenkin olla pimeää ja viileää ja hiljaista, miksi ei sitten brutaalia tarinaa…jos sellaiset kiinnostavat. Minua eivät.

Jään odottamaan selvitystä siitä miksi ihmiset niin mielellään lukevat kassikaupalla – kirjahyllykaupalla – dekkareita. Nuorena tyttönä Ruissalossa istuin
ikkunasyvennyksessä lukemassa jotain dekkareita, tammenoksat koputtivat sateiseen ikkunaan, en niitä tainnut montaa jaksaa lukea. Ehkä tässä toimii sama
ajattelu joka iltauutisissakin. Niissä käy ilmi, että minun korttelini on turvassa ja voin mennä nukkumaan hyvillä mielin. Näin minulle opetettiin toimittaja-
koulussa anno dazumal.

Hiljaiseloa

Seuraan maailmanmenoa ja elän hiljaiseloa.
Syksy. Aamukahvi parvekkeella: sumussa näkyvät korkeat puut ja seudun rakennukset katoavat sumuun.
Selaan lehtiä. En menekään italian keskustelutunnille. Katson elokuvan, seuraan uutisia.
Käyn sähkökirjeenvaihtoa ystävien kanssa. Kiehl, Saksa, Senegal, Marokko, Salvador, Kurdistan, Tanska ja Suomi.
Kirjamessuja monessa kaupungissa syksyllä. Lähdenkö vai en. En ole päättänyt. Tukholmassakin.
Voi myydä/ostaa muutaman kirjan. Tavata tuttuja. Juoda kahvia ja nauttia karjalanpiirakan.
Aika pysähtyy miellyttävästi. Ollaan tienristeyksessä. On sumuista.
Maailmalla soditaan. Selaan lehtiä, luen kirjaa filosofista joka lakkasi kirjoittamasta, puhumasta melkein.

Käyttämättömät lentoliput moneen eri kaupunkiin

Usein olen ollut lähdössä matkaan. Usein olen lähtenyt. En aina. En nyt.
Jään kotiin. Lajittelen vaatteita, vien Stadsmissionin vaatekauppaan.
Jätän kirjat eteiseen naapureiden lukea. Luen ja kirjoitan. Tapaan ystäviä.
Odotan sadetta joka on luvassa. Huomiseksi oli matkalippu jota en käytä. Jään.

On ollut käyttämättä jääneitä lentolippuja moneen eri kaupunkiin.
Joskus ne on ehtinyt vaihtaa. Joskus ne vain jäivät käyttämättä. Eri syistä.

Laitan lisää kahvia, istun ulkosalla auringossa odotellen sadetta. Ei muuta.

Jotain uutta nurkan takana

Tuntuu siltä että jotain uutta on nyt nurkan takana.
En tiedä, mitä.
Odotan ja annan ajan näyttää.
En tee mitään. Odotan.

Moottoripyöriä yli sillan, kukat pihalla keinahtelevat tuulessa.
Katson elokuvaa jonka sanat osaan ulkoa ja joka sanoo minulle jotain tärkeää.
Yritän löytää kohdan josta polkea itselleni uutta polkua askel askeleelta.
Luen kirjasta viimeisen luvun jota en ehtinyt Roomassa. Oli muuta tekemistä.

Ja nyt.
Jotain uutta nurkan takana.
Elämä ei koskaan lakkaa yllättämästä minua.

Residensseistä ja uutisista

Lopetin uutislakkoni keskellä kesää. Lakkoani kesti maaliskuun alusta elokuun alkuun. Lopulta jouduin taas mukaan maailman taisteluihin ja huomasin, että ne jotka olivat huolissaan, olivat sitä syystä. Paratiisimme on täynnä vaarallisia paikkoja: here be monsters.

Itse olen viettänyt kuukausia tästä vuodesta ulkomailla, Marokossa ja Italiassa. Olen kirjoittanut runoja. Olen nauttinut elämästä. Tavannut uusia ystäviä ja uudistanut vanhoja ystävyyksiä. Puhunut ranskaa ja italiaa, sen mitä osaan. Selvisin hyvin.

Nyt käyn läpi residenssilistaa ja katson, onko vielä joku paikka jossa tahdon asua ja kirjoittaa.

Kiitos kysymästä, kyllä, projektini onnistui yli odotusten. Tässä ja nyt – projektini. Uutislakko auttaa siinä. Ei ole sydän syrjällään koko ajan eikä kanna ihmiskunnan huolia ja kärsimyksiä koko ajan mielessään.

Kreatiivista väärinlukemista ja osoitteethan ovat hukassa

Minulta kysyi turistiperhe polkupyörän selässä aluetta, jolla on paljon ravintoloita. Kun silmänkantamalla oli vain ja ainoastaan ravintoloita, ehdotin lähintä ja samaa sanoi myös
nuori mies joka myy valokuviaan. Perheenisä luki suuresta kyltistä kovaan ääneen äidin-kielellään englanniksi We are against war and tourism. Näin aamulla kahville mennessäni
julisteen jossa käskettiin lopettamaan Gazan pommitus, ensimmäinen uutinen aikoihin ja sen
luin talon seinästä. Näin oli sota mielessäni jo aamusta. Kyltistä minä olen aina lukenut
ilokseni We are against war and tourist menus.

Olen muutenkin havainnut väärinlukemisen olevan hyvin kreatiivista, se aiheuttaa uusia
assosiaatioita ja ajatuksia.

Innostuin ostamaan postikortteja ja postimerkkejä ja kun istahdin Long Island Night Cafén
terassille kahvini ja appelsiinimehuni kanssa huomasin, etten muista mitään muuta osoitetta kuin omani. Hyvä että sen, niin tiedän, mihin palaan täältä kun suunnistan pohjoiseen.

Kun pyrimme oppikouluun, meidän kansakoulunopettajamme pyysi, että lähettäisimme hänelle kortin ja kertoisimme, mihin oppikouluun meidät on hyväksytty ja minä silloinkin onnistuin
lähettämään kortin kotiosoitteeseeni.

Miksi eivät italialaiset puhu niinkuin minun latinan oppikirjassani?

Tilatessani kahvia odotan, että barista puhkeaa latinankieliseen selkeään lauseeseen.
Mieluiten runomitassa puhuttuna. Mutta ei. Kukaan ei puhu latinaa täällä. Niin tutun tuntuinen paikka ja täällä saa puhua englantia, että ymmärtävät. Heti kun kuulevat/näkevät
jo ovelta etten ole paikallinen, puhutaan minulle englantia eivätkä he ymmärrä minun selkeitä italialaisia lauseitani, no, yhteenliitettyjä sanoja sitten.

Minkä vaivan näin nuorena koululaisena oppiakseni latinaa. Vasta nyt ymmärrän miten
kuollut se kieli on. Ja miten elinvoimainen italiankieli. Ja miten voittamaton
englanti. Tuli vain mieleeni.

Illalla luin Senecaa ja tuli mieleeni, että se mistä hän kirjoittaa, on mindfullness. Ei
mikään uusi ajatus, mutta tuli mieleeni silti.

Olen ainoa turisti jonka pizzansyöntiä kukaan ei dokumentoi

Istun pizzeriassa jossa on paljon väkeä, itse asiassa tupa on täynnä ja terassi myös. Turisteja ja paikallisia. Huomaan olevani ainoa turisti jonka pizzansyöntiä ei kukaan dokumentoi.
Heti kun ruoka tuodaan esiin, ottavat ihmiset – lue turistit – esiin kännykkänsä ja dokumentoivat vastapäätään istuvan turistin ja tämän ruoan. Se laitettaneen saman tien
jollekin sivustolle – niistä en tiedä mitään – ja sieltä sitten kaikki voivat katsoa
mitä sankarimme nyt syö.

Minä syön, juon ja sanon vorrei pagare kuten olen oppinut ja lähden kävelemään katuja
kohti gelateriaa josta haen mansikkamilkshaken mitä myöskään kukaan ei dokumentoi.

Tulen huoneeseeni, jatkan työtekoa ja kirjoitan tällaisen postauksen seuraavana päivänä.
Se niistä dokumenteista. Ehtiikö kukaan lukea toisten tekstejä nykyään, katsoa toisten
kuvia?

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.