Paossa ja Hiroshimassa

by arjauusitalo

Luen näytelmiä, miksi en kun kerran kirjoitan näytelmää. Luin aamupäivällä kiinalaisen Nobel-palkitun Gao Xingjianin näytelmän Paossa – oma käännökseni. Ja nyt iltakävelyn jälkeen luen Hiroshima rakkaani – taas oma käännökseni vaikka saattaa ollakin ihan oikea nimi sille suomeksi, jonka Marguerite Duras kirjoitti. Luen ja luen ja luen. Kirjoitan. Odotan jännityksellä ensi kevättä jolloin näen miten tässä käy, miltä näyttää teksti lavalla. 

Luen ja mietin alkua ja loppua sekä kohtauksia niiden välillä. Itkukurssille en päässyt ja nauramaan en halua oppia, se on sujunut kursseitta. Pohdin sanottavaani, sitä mikä on näytelmän ydin, mikä on se mitä tahdon sanoa, mitä mitä mitä. Ajattele. Sellaista kuin Nie wieder krieg tai Make love not war. Tai jotain muuta. 

Iltakävely järven rannalla mentorini kanssa oli taustana keskustelulle näistä asioista.  Mentorini joka sattumalta on myös muusani, selittää ja selittää ja minä selitän ja yritän saada raameihin jutun joka on niin tärkeä minulle, että unissakin sitä teen. Aamulla herään valmis lause suussani jota toistelen kunnes  saan sen koneeseen.

Taas uutta luettavaa, ajateltavaa, katson tekstiä joka on vielä sanoja valoa vasten, joista tulee jotain muuta, jotka kääntyvät, jotka tulevat ulkoa opituiksi, harjoitelluiksi, esitetyiksi. Olen kaarella onnesta kun tämä projekti näyttää päässeen vauhtiin.

About these ads